Juu, vähän on jäänyt päivittäminen, tarkoitus oli että kirjoitan ylös tänne kuinka treeneissä on mennyt mutta enpä ole muistanut...
Tokotreenit lopetimme yhden kerran jälkeen, tulin siihen tulokseen että pystyn ilmaiseksi harjoittelemaan samoja asioita vaikka kotona, koska kurssilla käytiin 10min yhteistä asiaa, jonka jälkeen loppu tunti saatiin tehdä mitä haluttiin... Itse kaipaan ehkä enemmän ohjattuja treenejä, koska en oikein osaa harjoitella itsekseni sillä kaipaan sitä ohjeistusta. Lisäksi koiran keskittyminen ei oikein riitä tokon harjoittelemiseen kun kaikki muut asiat on paljon kiinnostavampia kuin minä... Ehkä se tästä.
Agilityn kanssa on aivan eri homma, siitä koiruus pitää tosi paljon. Tai noh, vuoroa odotellessa se riekkuu remmissä kuin mikäkin kouluttamaton piski, koska se ei halua istua rauhassa vaan se keksii kokoajan itselleen tekemistä. Ja mun pitää keksiä sille tekemistä, mutta on tosi hankala kuunnella ohjeita ja yrittää käskyttää koiraa samalla. Ja sitten kun en keksi sille tekemistä se riekkuu hihnassa (syöksyy yhtäkkiä paikasta a paikkaan b täydessä vauhdissa ja nykäisee mut melkein mennessään). Haluaisin että se istuisi nätisti vieressä sen aikaa kun ohjeita annetaan, mutta se olisi väärin Tinkua kohtaan kun sille tulee tylsää. Tai sitten pitää vain laittaa se paikka-käskyn alaiseksi mitä se ei vielä tottele 100% varmasti joten sitä voitaisiin harjoitella... Koittakaa pysyä mun ajatusten juoksun perässä :D
Mutta siis takaisin agilityyn. Kontakti A-esteellä sujuu jo tosi hyvin, siitä koiruus tykkää tosi paljon :) Jos vaikka kävelläänkin ohi A-esteen niin se menee vapaa-ehtoisesti sen yli. Erilaisia esteitä ollaan harjoiteltu, tavallisia keppi-esteitä, muuria ja "pituus"-estettä (antakaan anteeksi puutteellinen agilitysanavarastoni) ja sitten ollaan hypätty renkaan yli. Kahden peräkkäisen esteen hyppääminen ei oikein onnistu vielä, mutta harjoitellaan :) Pujottelu on vielä hankalaa, mutta pientä edistystä on havaittavissa. Putkea harjoiteltiin silloin ensimmäisillä kerroilla mikä se meni hyvin, mutta joskus myöhemmin kun kokeilin niin meni etutassuja myöten putkeen mutta tulikin sieltä pois ja lähti mun perään. Se jäi sitten vähän niinkuin siihen, eli sitä pitää vielä kokeilla uudestaan. Mitähän muuta. Yhdistyksen jäseneksi pitäisi liittyä, niin pääsisin harjoittelemaan kentälle useamminkin kuin kerran viikossa sillä agility on niin mun kuin Tinkankin mielestä kivaa :)
Eipä tässä muuta, kuumat kelit on ollut - vähän liiankin. Tinkua kuumuus ei kyllä kauheasti lamauta (toisinkuin tuon sakemannin), tänäänkin se juoksi kärpästen ja lintujen perässä pihalla vaikka oli +30 astetta lämmintä... Kärpäsiin se on kyllä niin hullaantunut, yksikin aamu se heräsi klo 4 pyydystämään niitä. Eikä meinaa lopettaa jahtaamista ennenkuin sille karjaisee oikein kunnolla.
Kuvia en ole ottanut piiiiitkiin aikoihin, pitäisi nyt viikonloppuna ryhdistäytyä sen suhteen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti